TUOREIMMAT BLOGITEKSTIT

MUUTOKSIA MATKAN VARRELLA


Mikään ei ole niin varmaa kuin muutos, ja niin on myös tämän projektin kanssa. Alunperin suunnitelmissa mukana olleet työpajat Valtimossa, Suomussalmella ja Sotkamossa jouduttiin valitettavasti perumaan  osallistujien puuttumisen vuoksi. Pidämme kuitenkion nämä kunnat mielessä ja toivomme, että pääsemme toteuttamaan toimintaa siellä joskus myöhemmin.

Lisäksi Kaustisen työpajan ajankohtaa siirrettiin. Esitystaiteilija Tuomas Laitinen meneekin Kaustisille marraskuun lopussa ohjaamaan ryhmää, joka koostuu musiikkilukion opiskelijoista.

Mutta ei mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin: uutena kuntana saimme mukaan Kajaanin, jonne Kajaanin nuorisosihteerin Eija Pyrrö järjesti varsin reippaalla aikataululla ryhmän nuoria - kiitos Eijalle ripeistä otteista! Ryhmässä on ainakin Kulttuuripaja Marilynin nuoria ja mahdollisesti muitakin asiasta kiinnostuneita. Kajaanin työpajan ohjaa esitystaiteilija Jonna Wikström.


Kommentit