Mun mielestä Nilsiässä on aivan
älyttömän hieno nuorisotila. Ehkä näkemykseni johtuu siitä, että en ole
käynyt nuorisotiloissa oikein koskaan. En edes nuorena. Kannattais
vissiin käydä. Eiku.
No onneks yli-ikäisenä voi päästä
nuokkarille vaikka niin, että menee sinne töihin. Mähän
sit pakkasin repun selkään, ja lähdin Nilsiään vetämään 100
salaisuutta -työpajaa. Esitystaidetta nuorille, nuorisotalolla.
Nuorten ääni kuuluviin ja kaikkee sellasta hienoo.
Ainoo, että mun työpajaan ei tullu
kauheesti nuoria. Muutama oli ilmottautunut. Mut yks tuli. Öö. Yks.
Oli siis aika hämmentävä alku. Sekä
mulle, että tälle yhdelle nuorelle. Mun työpajan ideana oli, että
nuoret sais tehdä yhdessä, kokeilla yhdessä juttuja, nähdä
toistensa esityksiä, ja mä oisin siinä niin kuin sellanen
taustahahmo. Ohjaaja vaan antamassa välineitä, ideoita, tehtäviä,
mahdollisuuksia.
No. Mä olin matkustanut Turusta
Nilsiään, mikä tekee reilut 500 kilometriä, sitä työpajaa
varten... Niin mä sit kans vedin sen. Ohjasin siis työpajan yhdelle
rohkealle nuorelle ja yhdelle rohkealle (ja nuorelle) nuorisotalon
tuntityöläiselle. Ja kivaahan siitä tuli.
Saatiin kolmestaan pitää kolmen
päivän residenssi Nilsiän nuokkarilla. Eli tehtiin tosi paljon
pieniä esitysharjoituksia, esitysluonnoksia ja esityksiä.
Rentouduttiin, tehtiin omakuvia, katsottiin välillä esitysvideoita
ja välillä toisiamme ja kuunneltiin toistemme enemmän ja vähemmän tosia
tarinoita.
Sit me palloiltiin vähän pihallakin,
eli tehtiin paikkasidonnaisia harjoituksia. Katsottiin ja koettiin
Nilsiää vähän uudella tavalla. Esim. ostettiin kaupasta
nilsiänmakuisia asioita ja paleltiin laiturilla oudoissa asennoissa.
Mulle aivan vieraasta paikasta
paljastui paljon paikallisia tapoja ja tarinoita. Osallistujille
tuttuihin paikkoihin liittyy tietenkin monia muistoja, mutta niihin tuli
nyt myös uusia näkökulmia ja kokemuksia. Ootko koskaan
kertonut eilisillan tapahtumista seisomalla paperiroskiksessa?
Viimesenä päivänä päästiin kiinni
myös vähän yhteiskunnallisempiin asioihin, mielipiteisiin.
Revittiin sanomalehdestä irti kaikkea sitä, mikä suututtaa,
ärsyttää tai surettaa. Ja kyllähän sitä löytyi. Riitelyä
raha-asioista, kauneusteollisuutta, turkisteollisuutta,
leikkauspolitiikkaa, kapeakatseisia poliitikkoja, kohu-uutisia,
rikollisuutta, huonoa säätä... Yksi jos toinen asia tässä maailmassa tuntui olevan vähän vinossa.
Esitys on myös keino vaikuttaa, tai ainakin keskustella. Työpaja päättyi osallistujien
(kahden ihanan osallistujan) tekemään esitykseen, joka kommentoi
sitä, kuinka ihmiset tavoittelevat luonnottomia vartalonmittoja. Esityksessä
mitattiin yleisön vyötärönympäryksiä, pituutta ja jalan kokoa.
Esitys ei ollut mitään hymistelyä, vaan se herätteli aika
ronskillakin otteella meitä pohtimaan, onko meillä realistinen
mielikuva omasta kehostamme, ja kysyi, miksi haluaisimme muokata
kehoamme epäluonnolliseksi tai mielikuvaamme siitä
epärealistiseksi.
Kehon hyväksymiseen liittyvät
kysymykset lienevät tärkeitä kaikille nuorille ja melko lailla
kaikille muillekin ihmisille. Harmi, että tätä eivät päässeet
kovin monet kokemaan. Luulen, että moni muukin juttu työpajassa
olisi ollut hauskaa isommallakin porukalla.
Mutta meidän miniporukalla saatiin
viettää todellakin erityistä ja intensiivistä aikaa yhdessä, ja
olisihan se ollut erilaista, jos mukana olisi ollut muita.
Juorulehdet eivät tajua, että kaikkia salaisuuksia ei ole tehty
paljastettaviksi. Ja samaa taisi kohtalo yrittää tällekin
hankkeelle kertoa: sataa salaisuutta ei voida paljastaa kelle
tahansa.
Kiitos Nilsiän valiojengi!
Kiitos Nilsiän valiojengi!
![]() |
Kaikki tämän jutun kuvat: Seija-Leena Salo |
Kommentit
Lähetä kommentti